tiistai 1. helmikuuta 2011


Okei, meidän Heidi-opettaja sanoi tänään että se kuuluisa bloggi ei pelkästään kuuluu kussin sisältöön, mutta että siihen voidaan kirjoittaa mitä vaan tulee mieleen. Väitän usein että rakastan kirjoittamista, ja että kaikista mahdollisista taidoista juuri sitä mä osan erittäin hyvin. Mutta edellinen lause koskee ainoastaan kirjoittaminen englannin kielessä, sillä kun yritän kirjoittaa suomeksi lopputulos on joko täynnä virheitä, tai sitten se on liian yksinkertäistä, jopa tyhmää – ainakin siltä se mulle vaikuttaa. Vihdoin suostuttelin itseäni että se ei auta oppimiseen olla niin ankkara minua varten eli lopuksi päätin että: kirjoitan tähän blogiin kuinka usein kuin mahdollista.
Seuraavaksi tulee lista johon kuulu viisi satunnaista asiaa mun päivästä; mitä mä on tehnyt, mitä en ole tehnyt, miksi ja miksi ei. 

  • En pystynyt juoda mun kahvi loppuun tänään – oliko se pahanmakuista, tai mitä...? Hoh mikä vitsi, kyllä myönnän että en ole maailman paras kokki mutta pikakahvi onnistuu AINA: ei tarvi mitään muuta kuin kuuma vesi ja muki. Kahvi jäi keskelle, sillä mun piti pukeutua ja lähteä äkkiä kotoa, muuten mä olisin ollut myöhässä tuntiin - tai sitä mä luulin...kuin syöksyin luokkaan sitten huomasin että tunnin alkuun on vielä 15 minuuttia jäljellä... Voi ei!!

  •    En ole syönyt kunnollista ruokaa tänään – tällä kertaa joo, se oli todella huono ateria, sellainen ateria että saat ainoastaan Lozzilta, kello 4 jälkeen. Mautonta ja kylmä, se erittäin omituinen kasvissekoitus jäi mieleen vain yhden asian vuoksi: että se jäi myös lautaseen syömättä.

  • Mä olen laittanut vihdoin kakki kuvat otettu mun Kyproksen-loman aikana FBiin. Kaverit saavat  ihastumaan satumaisia maisemia, haaveilemaan meresta ja aurinkosta ja tavallaan tutustumaan mun perheeseen sekä kyproslaiseen ruokaan. Mutta varmasti heillä on nyt yksi tärkeä kysymys: Miksi ihmeessä muutit pois paratiisesta ja tulit meille, kylmään, pimeään ja masentavaan Suomeen? Kaikille suomalaisille mulla on vain yksi sanottava: Kuka tarvi aurinkoa ja mereä, kun Suomessa on niin paljon ihanaa, pehmeää LUNTA?!?

  • -Tän listan numero 4 hävettää mua aika paljon. Okei, mulla oli erittäin hyviä aikomuksia, mä haluaisin opiskella niin kovasti! Rehellisempi en voi ikinä olla. Mutta, mitä taas tapahtui? No, mun piti vastata puhelimeen kun mun kyproslais-muuttunut-Ranskaan kaveri soitti mulle; emme ole puhuneet reilun kolmen kuukauden aikana. Kun meidän keskustelu loppui, mun teki mieli kirjoittaa blogia. Eli ehkä seminaariin töitä en ole koskenut, mutta olen opiskellut sen sijaan suomea. Siis ei mitään niin pahaa ettei jotakin hyvääkin!
-           

  •  Raskkain, rasittavin, hulluin mutta myös mielyttävin: sellainen oli mun treenit tänään. Osallistuin kuin joka tiistai cycling-interval tuntiin. Luvassa:  nopeat tempot, sykkeen noussut taivaalle, ja jalat taynnä maitohappoa. Mutta tänään oli erikoinen päivä, sillä tunsin mun oloni olevan erittäin vahvaa ja reipasta. Ja vihdoin en muistanut mitään kärsimydestä (koska siitä sillä oli, varmasti) mutta vain yksi ajatus pyöritti mielessä: Mä on ylitäänyt itseäni tänään – onpas mahtava fiilis!
 Puhumalla urheilusta:


Tässä yksi parhaimmista huippu-urjeilijoista nykyään: Numero 1 maailmassa, upea tennis-pelaaja ja viime aikoina tullut alusvaateiden malliksi Calvin Kleinin mainoksessa, Rafael Nadal. Espanjalainen ihmemies ei jää mitään muille kun kyseessä on tiittelia ja pokaalia; tässä hän yrittää syödä hänen vasta-voittanut Wimblendonin pokaalin. Juoruiden mukaan hän onnistui siinä yhtä hyvä kuin tennis-pelamisessa!



2 kommenttia:

  1. Ihanaa hauskaa vapaata tekstiä! Suomeksi voi olla luova!

    Muistutus: käy katsomassa Ope-blogista tämän viikon tehtävä. Se on lukupäiväkirja kaikesta siitä, mitä luet suomeksi. Ensi viikon keskiviikkona tulee sitten toinen tehtävä.

    Mukavia aurinkoisia päiviä! Heidi

    VastaaPoista
  2. Rafael Nadal on lempini tennis pelaaja :-)

    VastaaPoista